Myynnissä olevat kanit ja tulevat poikueet
Myydään aikuiset ja nuoret
valmiita muuttamaan heti |
|
Myynissä olevat tavarat
Myynissä olevat valjaat ja hihnat löydät osoitteesta:
www.lavellasvaljaat.com
www.lavellasvaljaat.com
Oletko kiinnostunut ostamaan minulta kanin?
Myyn kaneja pysyviin ja vastuullisiin koteihin, josta kani saa lähtökohtaisesti sen hyvän loppuelämän kodin.
Kanin elinikä on n. 7-10 vuotta. Kaninostajan on oltava aidosti kiinnostunut, henkilö/perhe jolta onnistuu eläimeen sitoutuminen ja sen hoito. Vaadin aina ostajalta vähintään perustietotaidon kanin hoidosta ja ruokinnasta. Ohjeistusta annan aina ja vastaan mielelläni jokaiseen kaniin ja sen hoitoon liittyvään kysymykseen!
Kaneja myydään vain täysi-ikäisen omistukseen ja vastuulle. Kanin hoitaja voi tästä huolimatta olla ala-ikäinen, esimerkiksi perheen lapsi. Aikuisella on aina suurin vastuu kanista, ei koskaan yksin nuorella. On myös ajateltava monta vuotta eteenpäin, sillä kanit ovat pitkäikäisiä lemmikeitä. Vanhemman on varmistettava aina että kani saa asian mukaisen hoidon joka päivä.
En ota vastaan kyselyitä alaikäiseltä nuorelta. Aikuisen on oltava aina alusta saakka yhteydessä minuun, näin voin olla varma että huoltaja hyväksyy ja on mukana eläimen hankinnassa.
Poikaset myydään uusiin koteihin 10-12 viikon iässä. Kanilan kasvatit rokotetaan ja tunnistemerkitään, muuttava saa mukaansa sukupaperin ja pussin tuttua ruokaa. Poikasia tai myynnissä olevia aikuisia kaneja saa tulla katsomaan ja tutustumaan sovitusti ennen ostoa.
Kaikki kanit muuttavat rokotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina.
Toivon, että kiinnostunut kaninostaja kertoo omatoimisesti itsestään ja tarjolla olevasta kodista. En vastaa kyselyihin, jotka ovat puutteellisia tai eivät anna hyvää ensivaikutelmaa jo alusta lähtien.
Kyselyt sähköpostitse: maija.suni@hotmail.com

Kasvatinomistajan edut
Lavella's kanin omistajana sinulla on seuraavia etuja:
- Ainainen kasvattajan tuki. Mahdollisuus kysyä ja saada asiantuntevaa apua minkä tahansa kaneihin liittyvän asian kanssa.
- Mahdollisuus saada apua perus hoitotoimenpiteissä mm. kynsien leikkaaminen.
- Mahdollisuus saada käyttöön kanin kuvia poikasajalta. Leimalliset kuvat ilmaisia, täysikokoiset pieneen hintaan.
- Mahdollisuus ostaa alennettuun hintaan valjaat + hihna setti.
- Mahdollisuus liittyä SKH:n jäseneksi alennettuun hintaan. Kasvattaja numero 1070.
- Mahdollisuus saada kasvattajan apu kaniestehyppy harrastuksen kanssa.
- Kaikilla Lavella's kanilan kasvateilla on mahdollisuus päästä sovitusti lomahoitoon kasvattajalle.
- Joskus elämä tuo eteen vastoinkäymisiä, jos joudut harkitsemaan Lavella's kanista luopumista ota viipymättä yhteyttä kasvattajaan. Kiireellisimmissä tapauksissa kani on mahdollista hätäsijoittaa.
Lyhyesti kaneista ja niiden hoidosta
Mikä kani on?
Kani on saaliseläin, joka tulee aina huomioida kania hoitaessa. Roduissa ja suvuissa voi kulkea paljonkin erilaisia ominaispiirteitä. Jokainen kani on aina yksilö, eikä niistä yksikään ole koskaan täysin samanlainen keskenään.
Kani voi asua ulkona esim. ulkotarhassa, taikka sisällä ihmisen kanssa. Kani voi elää sisä- ja ulkokanina kaikkina muina vuoden aikoina, paitsi talvella. Paras ympäristö kanille on neutraali ja viileä tila, missä ei ole vetoa tai kanille vaarallisia asioita. Kanilla on aina hyvä olla oma koppi/tukikohta, vaikka se saisi olla muuten vapaana. Kania ei tulisi koskaan jättää pitkäksi aikaa vartioimatta tai täysin yksin asuinhuoneistoon jossa on sähköjohtoja. Kanin asumuksessa on oltava aina helposti saatavilla raikasta vettä ja kuivaheinää. Asumuksessa on oltava myös suoja, jonne kani voi tarvittaessa piiloutua. Ympäristö jossa kani liikkuu, ei saisi pidemmän päälle olla kovapohjaista tai liukasta. Epäsopiva alusta voi altistaa tassunpohjatulehdukselle ja lonkka/nivel vaivoille.
Kanille paras alusta elää on purua/turvetta + olki. Kovan alustan kanssa on aina seurattava kanin kantapäitä (huomioi, että kanin kantapäissä jo luonnostaan aina kaljukohta). Kanille voi rakentaa erilaisia virikkeitä luonnonmateriaaleista, myös oksia on hyvä olla aina tarjolla. Kanin asuinympäristössä tulee välttää kangaskuituja, muoveja yms. huonosti sulavaa materiaalia, jotka voivat nakrtamisen seuraksena joutua kanin suolistoon.
Kani ei ole häkkieläin, tästä syystä hyvin yleisesti sisäkania pidetään aina vapaana kotona ollessa. Kanin liikkumisympäristö on tehtävä turvalliseksi, sähköjohdot tulee suojata, liukkailla lattioilla on hyvä olla matot ja on aina seurattava, ettei kani pääse satuttamaan itseään. Kanin kanssa voi ulkoilla valjaissa tai ulkoaitauksessa. Kesällä ulkoillessa on katsottava, ettei kanilla ole liian kuuma. Talvella kovalla pakkasella ei sisäkania tule viedä ulos. Äkillisiä lämpötilan vaihdoksia tulee välttää.
Kani tulee olla rokotetu RHD1 & 2 virusta vastaan!
Valitettavasti koko Suomessa esiintyy hyvin tappavaa RHD-virusta, johon ainoa suoja on kanin rokottaminen. Rokotus tulee uusia vuoden välein. Kania jolla ei ole rokotetta, ei tule ulkoiluttaa tai syöttää mitään oksia/tuoreita ulkoa.
Suomessa RHD-virusta vastaan annettava rokote on Filavac rhd kc+v yhdistelmärokote ja se suojaa RHD1&2 vastaan. Rokote on erityisluvallinen ja sitä ei saa kaikista eläinlääkäreistä. Soittamalla lähialueiden eläinlääkäreille saa varmuuden rokotteen saatavuudesta. Yksittäiset ihmiset ja yhdistykset, kuten Suomen Kanihyppääjät Ry järjestää ympäri Suomea joukkorokotuspäiviä, jolloin useampi kani on mahdollista rokottaa edulliseen hintaan.
Lisää tietoa RHD-viruksesta ja rokotuksista löydät täältä.
Oikea ruokinta on todella tärkeä osa kanin hoitoa.
Kanin pääravinto on paksukortinen ja hyvälaatuinen heinä. Heinä kannattaa aina ostaa suoraan heinäätekevältä, jo pelkästään laadun ja hinnan vuoksi(2-5e/25-30kg). Heinästä kani saa elintärkeitä kuituja, jotka ylläpitävät suolistonliikettä. Jos suolistonliike pääsee pysähtymään kani menehtyy. Paksukortinen heinä kuluttaa kanin takahampaita ja ehkäisee sinne muodostumasta hammaspiikkejä.
Kania on hyvä ruokkia pelletillä kerran tai kaksi päivässä. Normaalikokoiselle aikuiselle hyvä pelletti annos on n. ½-1dl päivässä. Ruokinnan olisi hyvä olla mahdollisimman rutiininomaista. Kanille hyviä pellettejä on mm. Rabbit Royale, Genesis, Burgess Excel, Oxbow ja Country's best cuni fit. Kaikkia näitä pellettejä saa tilattua nettieläinkaupoista ja ostettua kiviljaltaliikkeistä
Uuteen pellettiin tulee totuttaa aina vähän kerrallaan, vanhaan ruokaan sekoittaen.
Pellettiä ei tule koskaan antaa kanille vapaaruokinnalla, tämä vähentää heinän syöntiä, joka johtaa herkästi hammaspiikkien muodostumiseen ja pahimmillaan suolisto-ongelmiin.
Kanille on hyvä antaa useampia kertoja viikossa tuoreita mm. ulkoasaatavia tuoreita, vihreitä yrttejä ja kaaleja.
Kani on sosiaalinen eläin, ne lähestulkoon aina nauttivat ihmisen ja toisen kanin seurasta. Kanien kanssa ei saa koskaan tehdä äkkinäisiä liikkeita, liikkeiden on oltava aina selkeitä ja varmoja. Jos kani näykkii ihmistä se hakee huomiota tai sitä ärsyttää jokin asia. Jos kani puree ihmistä se johtuu useasti pelosta tai säikähtämisestä. Kani kertoo lähes kaiken eleillä, joiden pohjalta voi kania tulkita.
Uuden kanin kanssa on edettävä aina vähän kerrallaan, on annettava kanin tutustua rauhassa ja ajan kanssa uuteen ympäristöön, ihmisiin, hajuihin ja ääniin. Kanit hyvin yksilöllisesti omaksuvat uudet asiat, jotkut kotiutuvat viikossa uuteen, toiset vasta useiden kuukausien jälkeen.
Jos kani on kipeä, on se toimitettava välittömästi hoitoon tai tapauskohtaisesti lopetettavaksi. Koska kani on saaliseläin, se ei kerro mitenkään helposti kivusta. Kun kani on kipeä, se lopettaa useasti syömisen ja on apaattinen. Tällaisissa tapauksissa on toimittava aina heti, sillä kun kani alkaa paljastamaan kipua, se on siinä kohtaa jo todella kipeä.
Kanin kanssa voi harrastaa yhdessä näyttelyitä ja estehyppyä. Kaninäyttelyissä voi käyttää risteytys- ja rotukaneja. Suomessa on erilaisia yhdistyksiä, jotka järjestävät luentoja, kursseja, pet-näyttelyitä lemmikkikaneille ja ulkomuotonäyttelyitä rotukaneille. Näitä yhdistyksiä ovat mm. Kaniininkasvattajat ry, Suomen Kaniyhdistys ry, Suomen Lemmikkikanit ry ja erilaiset paikallisyhdistykset.
Suomessa kanien estekilpailuita järjestää Suomen Kanihyppääjät ry. Estekilpailuita on ympäri vuoden eritasoisille kaneille.